Syksy on saapunut Kajaanin ja uudet tuulet puhaltavat. Opiskelijat ovat löytäneet tiensä kouluihin, mikä näkyy myös Vuorikadun kampuksella. KAOn ja Kajaanin lukion tiloissa riittää vilinää ja vilskettä.
KAOn yrittäjyysopettajana toimiva Heli Mylly sekä Kajaanin lukiossa kolmatta vuotta opiskeleva Tiia Heikkinen ovat saapuneet kampuksen kahviaulaan. Molemmilla on yhdistävä tekijä, yrittäjyyspolku-opinnot. Mylly toimii opintojen vetäjänä ja Heikkinen on puolestaan polun opiskelija. Myllyn ohella opintoja vetää myös toinen yrittäjyysopettaja, Anne Alasalmi. Pian kaksikko istahtaa mukavasti tuoleille ja keskustelu yrittäjyyspolusta voi alkaa.
KAOn yrittäjyyspolku tarjoaa käytännönläheisen tavan kehittää työelämässä ja yrittäjyydessä tarvittavia taitoja. Opiskelijat oppivat suunnittelemaan omaa työtään, ottamaan vastuuta ja kehittämään vahvuuksiaan. Opiskelu tapahtuu tiimeissä ja verkostoissa. Polku on joustava ja sen voi yhdistää mihin tahansa tutkintoon. Yrittäjyyspolkuun voivat osallistua niin KAOn kuin Kajaanin lukion oppilaat.
-Lähtökohtana on tarjota syventäviä yrittäjyysopintoja niille, jotka haluavat lähteä viemään eteenpäin omaa yritysideaansa. Myös jo yrittäjänä toimiva tai yritystä perustamassa oleva opiskelija voi saada opintojen kautta apua yritystoiminnan kehittämiseen. Yrittäjyyspolulla voi suorittaa ammatillisia tutkinnon osia, Mylly tarkentaa.
Yrittäjyyspolku tarjoaa opiskelijoille arvokkaita taitoja
Yrittäjyyspolku-opinnoissa suurin osa opiskelijoista aloittaa opinnot yritystoiminnan suunnittelulla, joka on osa ammatillista ja valinnaista tutkinnon osaa (laajuus 15 osp). Tähän sisältyy liiketoimintasuunnitelman ja talouslaskelmien tekemistä, asiakasryhmien kartoittamista, hinnoittelun, markkinoinnin, myynnin ja brändäyksen suunnittelua. Kun tämä osuus on suoritettu, opiskelijat voivat jatkaa Yrityksessä toimiminen -tutkinnon osalla, joka sekin on 15 osp. Tässä vaiheessa yrittäjyyttä toteutetaan käytännössä.
-Yrittäjyyspolun tavoitteena on testata omaa liikeideaa ja arvioida, onko sen kehittäminen kannattavaa. Samalla opiskelijat voivat selvittää, onko heistä yrittäjiksi ja mitä ominaisuuksia heidän tulisi kehittää. Opintojensa aikana he pääsevät verkostoitumaan yrityspalveluasiantuntijoiden, kuten pankkien ja vakuutusyhtiöiden kanssa, Mylly jatkaa.
Opiskelijat voivat perustaa opintojensa aikana harjoitusyrityksen tai oikean yrityksen, jossa he voivat kokeilla yritysideaansa käytännössä. KAO tukee opiskelijoita yrittäjyyspolulla ja kannustaa heitä kehittämään osaamistaan sekä itsenäisesti että yhdessä muiden kanssa. Yrittäjyyspolku tarjoaa opiskelijoille arvokkaita taitoja, joita he voivat hyödyntää myöhemmin työelämässä, toimivat he sitten työntekijöinä tai yrittäjinä. Polku antaa mahdollisuuden toteuttaa omia unelmia ja haaveita käytännössä.
-Opiskelijamäärät ovat kasvaneet koko ajan, ja keväällä 2024 oli ensimmäinen kerta, kun myös lukion opiskelijat pääsivät mukaan opintoihin. Lukion puolelta mukaan tuli kaksi opiskelijaa. Tänä syksynä (2024) ryhmässä on yksi lukiolainen, ja KAOn puolelta kaikki halukkaat eivät edes mahtuneet mukaan. Tarvetta olisi siis lisätä opiskelupaikkoja. Kenties tarvittaisiin toinen ryhmä vastaamaan kasvavaa kysyntää, Mylly pohtii.
Voin itse päättää, milloin ja kuinka paljon teen töitä
KAOn yrittäjyyspolulla opiskelijat ovat itse aktiivisesti mukana hoitamassa yrityksensä käytännön asioita, kuten asiakkaiden hankkimista. Yritysmuoto voi olla esimerkiksi NYT-yrittäjyys (Nuorten yrittäjyys ja talous NYT:n Vuosi Yrittäjänä -ohjelma), jonka myös Tiia Heikkinen valitsi. Heikkinen aloitti polkuopintonsa tammikuussa 2024.
-Kun näin ilmoituksen opinnoista, ajattelin heti, että tämä on minulle sopiva mahdollisuus. Opinnot ovat olleetkin minulle erittäin hyödyllisiä. Olen saanut kaiken tarvittavan tuen yrittäjyyteen, Heikkinen kertoo.
NYT-yrittäjänä Heikkinen on toiminut helmikuusta 2024 lähtien. Hänen yrityksensä, TiiaHLashes, tarjoaa ripsienpidennyksiä ja kulmien laminointia. Heikkinen toimii kotoa käsin, missä hänellä on oma pieni työpisteensä.
-Asiakasmäärät ovat kasvaneet ja kysyntä on ylittänyt tarjonnan. Uskon jatkavani tätä myös tulevaisuudessa ja aioin kehittää eteenpäin erityisesti asiakaspalvelu-, hinnoittelu- ja markkinointitaitoja, Heikkinen iloitsee.
Yrittäjyysopintojen tulevaisuus näyttää valoisalta. Heli Mylly toivoo, että opiskelijoille tarjottaisiin yhä enemmän mahdollisuuksia valita ja luoda oma yrittäjyyspolkunsa, sillä kiinnostus kasvaa jatkuvasti.
-Tällä hetkellä teemme töitä KAO:n yrittäjyystiimin kanssa, että kaikkien alojen opiskelijoilla olisi tasavertainen mahdollisuus valita yrittäjyysopintoja, Mylly päättää.
Yrittäjyyspolku on ainutkertainen mahdollisuus auttaa opiskelijaa kehittämään yrittäjyystaitoja, verkostoitumaan ja edistämään uramahdollisuuksia. Mukaan kannattaa lähteä, jos yrittäjyys houkuttelee edes jossain määrin.