Hyppää sisältöön

Jatkuva oppiminen ja kohdennettu ohjaus nostamassa työllisyysastetta Kainuussa

Toteutusaika

1.2.2021 – 30.6.2023

Rahoittaja

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Hankkeen teema

Hankkeessa luodaan kainuulainen jalkautuva jatkuvan oppimisen ja ohjauksen malli, joka tähtää ammatillisiin opintoihin. Vastaamme kokonaisvaltaisella ja kestävällä otteella aliedustettujen ryhmien osaamispääoman ja hyvinvoinnin lisäämiseen ja työllisyysasteen nostamiseen sekä yhteiskuntaan integroitumiseen. Jotta kehittämisen tuloksina saadaan ehjiä ja kestävällä tavalla tuotettuja palveluprosesseja, tarvitaan toisiaan täydentäviä ja vahvistavia kehittämistoimenpiteitä.

Hanke on saanut rahoitusta Opetus- ja kulttuuriministeriöltä