Hyppää sisältöön
Koulutukset

Liikunnanohjauksen perustutkinto, liikuntaneuvoja

Ammattinimike: liikuntaneuvoja

Kohderyhmä ja pääsyvaatimukset

Tutkinnon opiskeluun on kolme vaihtoehtoa: päiväopiskeluvaihtoehto Vuokatissa, monimuotototeutus sekä kokonaan etänä toteutettavat verkko-opinnot.  

Koulutus on suunniteltu liikunnasta, hyvinvoinnista tai urheilusta itselleen ammatin haluaville. Erilaiset toteutustavat palvelevat erilaisia opiskelijoita. Päivämuotoinen opiskelu sopii ensimmäistä ammatillista tutkintoaan suorittaville nuorille. Monimuotototeutus sopii esimerkiksi lukion tai muun alan perustutkinnon suorittaneille tai alan vaihtajille. Verkkototeutus palvelee parhaiten liikunta-alalla jo työskenteleville tai alan kokemusta omaavia. Päivämuotoiseen opiskeluun haetaan yhteishaussa ja jatkuvassa haussa, monimuoto- ja etätoteutukseen haetaan jatkuvassa haussa.  

 Opiskelijat valitaan opintoihin liikunnallista ja vuorovaikutus- ja sosiaalista osaamista mittaavan pääsykokeen perusteella. Verkko-opintoihin hakeutuville järjestetään etäpääsykoe. Hakija kutsutaan pääsykokeeseen hakemuksen saavuttua oppilaitoksen hakupalveluun. 

Koulutukseen on terveydellisiä sekä turvallisuuteen ja toimintakykyyn liittyviä vaatimuksia. Tutustu vaatimuksiin.

Kielitaitovaatimukset

B1.1 Toimiva peruskielitaito

Tavoite ja sisältö

Liikunnanohjauksen perustutkinto antaa vankan pohjan liikunta-, urheilu- ja hyvinvointialan moninaisiin työtehtäviin. Kehityt liikunta-alan ammattilaiseksi, jonka osaamisen ytimessä ovat liikunnan ohjaaminen, liikuntaneuvonta ja liikuntaympäristöjen kehittäminen sekä tapahtumien järjestäminen.

Opintoihisi sisältyy

  • erilaisten liikuntamuotojen ja -lajien harjoittelua ja ohjaamista eri-ikäisille. 
  • yksilöllisten liikunta- ja hyvinvointiohjelmien suunnittelua ja ohjaamista tai valmentamista. 
  • liikunta- ja kilpailutapahtumien järjestämistä. 
  • vapaavalintaisia tutkinnonosia, joilla voit täydentää ja syventää ammatillista osaamistasi. 

Vahvista osaamistasi valinnaisella opintopolulla 

Kainuun ammattiopistossa sinulla on valittavana erilaisia opintopolkuja. Voit painottaa opinnoissasi yrittäjyyttä, tehdä kaksoistutkinnon, tähdätä jatko-opintoihin korkeakouluun, vahvistaa taitojasi toimia kansainvälisissä ympäristöissä tai yhdistää tavoitteellisen urheilun ja opinnot. Tutustu polkuvaihtoehtoihin.  

Toteutus ja kesto

VuokattiSportAcademy liikunnanohjauksen perustutkinto – liikuntaneuvoja

Voit opiskella liikuntaneuvojaksi päivätoteutuksella VuokattiSportin toimintaympäristössä. Liikuntaneuvojan koulutus sisältää teoriaopintoja, yhteisten aineiden opiskelua ja käytännön harjoittelua VuokattiSportin monipuolisella kampuksella sekä alan työpaikoilla tapahtuvaa oppimista. Koulutuksen toteutustapa mahdollistaa tavoitteellisen urheilun ja opiskelun saumattoman yhdistämisen. Opintojen kesto määräytyy oman henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaisesti. Voit suorittaa koulutuksen tai osia siitä myös oppisopimuksella.

Liikunnanohjauksen perustutkinto verkkototeutuksena

Koulutus on suunnattu ensisijaisesti jo liikunta-alalla työskenteleville. Liikunnanohjauksen perustutkinnon verkkototeutuksen opinnot suoritetaan joustavasti erilaisissa liikunta-alan tehtävissä työssä oppimalla ja itsenäisinä sekä ryhmissä tehtävinä verkko-opintoina. Opiskelu sisältää työelämässä oppimista, joten opiskelijalla tulee olla joko osa-aikainen tai kokoaikainen liikunta-alan työssäoppimispaikka koulutus- tai oppisopimuksella. Etäopiskelu edellyttää tietoteknisiä taitoja, koska opinnot suoritetaan erilaisissa verkkoympäristöissä. Opinnot voi suorittaa hyvin joustavasti, koska opinnot eivät ole paikkaan tai aikaan sidottuja. Verkko-opintoihin valitaan opiskelijat etäpääsykokeen perusteella. Etäpääsykoevaatimukset ovat samat kuin lähipääsykokeessa.

Verkko-opinnot alkavat elokuussa tai sopimuksen mukaan. Opintojen kesto määräytyy oman henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaisesti.

Verkkototeutuksen opinnot voi suorittaa joko koulutus- tai oppisopimuksella.

Liikunnanohjauksen perustutkinto monimuotototeutuksena 

Koulutus on suunnattu ensisijaisesti lukion tai muun alan ammatillisen tutkinnon suorittaneille nuorille opiskelijoille tai alaa vaihtaville aikuisille. Liikunnanohjauksen perustutkinnon monimuotototeutuksessa opintoja suoritetaan joustavasti verkossa sekä Vuokatissa toteutettavissa kahden päivän lähiopetusjaksoissa, joita järjestetään noin kolmen viikon välein. Lähiopetuspäivinä harjoitellaan eri liikuntamuotoja sekä keskeisiä liikunnanohjauksen perustaitoja. Monimuoto-opiskelu edellyttää tietoteknisiä taitoja sekä kykyä itsenäiseen opiskeluun, sillä osa opinnoista opiskellaan erilaisissa verkkoympäristöissä. Jokaiseen tutkinnon osaan sisältyy työssäoppimisjakso ja näyttö liikunta-alan työpaikassa. Monimuoto-opintoihin valitaan opiskelijat etäpääsykokeen perusteella. Etäpääsykoevaatimukset ovat samat lähipääsykokeessa. 

Monimuoto-opinnot alkavat helmikuussa tai sopimuksen mukaan. Opintojen kesto määräytyy oman henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaisesti. 

Monimuoto-opinnot voi suorittaa joko koulutus- tai oppisopimuksella.  

Hakuohjeet

  • Toisen asteen yhteishaku on tarkoitettu sinulle, peruskoulun päättävä nuori.

    Yhteishaun hakuaika

    Yhteishaku on 18.2. − 18.3.2025. Haku tapahtuu osoitteessa opintopolku.fi.

    Opintojen alkaminen ja kesto

    Opinnot alkavat elokuussa 2025.

    Opintojen laajuus on 180 osaamispistettä (osp) ja opiskeluaika 2 – 3 vuotta. Sinulle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jossa tunnistetaan ja tunnustetaan aiempi osaamisesi ja todetaan millaista osaamista tutkinnon muodostumiseen tarvitset. Tämä määrittää opiskeluaikasi.

    Terveydelliset vaatimukset

    Osa ammatillisista koulutuksista kuuluu SORA-lainsäädännön alaisuuteen. Jos terveydentilasi tai toimintakykysi on heikentynyt, sinun kannattaa tarkistaa, ettei koulutuksessa tai tutkinnossa ole sellaisia vaatimuksia, jotka voivat olla esteenä opiskelijaksi valinnalle tai tutkinnon suorittamiselle. Terveydelliset tekijät lueteltuina Opintopolussa.

    Pääsy- ja soveltuvuuskokeet

    Koulutukseen voi olla pääsy- ja soveltuvuuskoe. KAOssa pääsy- ja soveltuvuuskokeet järjestetään huhti-toukokuussa. Lisätietoa pääsy- ja soveltuvuuskokeista Opintopolussa.

    Kainuun ammattiopiston pääsykokeet keväällä 2025.

    Kielitaidon arviointi

    Yhteishaussa ulkomaalaisella todistuksella ja harkintaan perustuvassa valinnassa riittämättömällä tutkintokielen taidolla hakevat kutsutaan kielikokeeseen huhtikuussa. Ellei sinulla ole päättötodistusta ja äidinkielesi on muu kuin suomi, saat kutsun kielikokeeseen. TUVA-hakija, jonka äidinkieli on muu kuin suomi, saa kutsun kielikokeeseen. Kielitestin osa-alueet ovat kirjoittaminen, luetun ymmärtäminen ja puhuminen. Kielitaitotason suositukset ovat tutkintokohtaiset.

    Katso lisätietoa hakemisesta

  • Jatkuva haku on kaikille avoin hakuväylä ammatilliseen koulutukseen.

    Jatkuva haku sopii sinulle, joka et voi hakea valtakunnallisessa yhteishaussa ja haluat hankkia ammatillisen tutkinnon tai kehittää ammatillista osaamistasi. Jatkuvassa haussa voit hakea suorittamaan perustutkintoa, ammattitutkintoa tai erikoisammattitutkintoa.

    Mikäli haku koulutukseen on tällä hetkellä suljettu, ota yhteyttä Hakupalveluihin hakupalvelu@kao.fi tai p. 040 165 0010. 

    Opintojen alkaminen ja kesto

    Jatkuvassa haussa opintojen alkamisajat vaihtelevat koulutuksittain. Etsi sinua kiinnostava koulutus ja tarkista, milloin voit aloittaa opinnot.

    Sinulle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS), jossa tunnistetaan ja tunnustetaan aiempi osaamisesi ja todetaan millaista osaamista tutkinnon muodostumiseen tarvitset. Tämä määrittää opiskeluaikasi.

    Terveydelliset vaatimukset

    Huomioi hakuvaiheessa, että joissakin ammatillisissa tutkinnoissa on terveydentilaa tai toimintakykyä koskevia vaatimuksia. Tutustu hakemasi koulutuksen terveydentila ja toimintakykyvaatimuksiin.

    Oma kuvauksesi nykyhetken terveydentilasta riittää valintatilanteessa. Oppilaitos voi antamasi ilmoituksen perusteella pyytää tarkempia terveydentilatietoja, esimerkiksi lääkärintodistuksen.

    Pääsy- ja soveltuvuuskokeet sekä kielitaidon arviointi

    Ennen opintojen aloittamista hakijat kutsutaan haastatteluun tai tietyillä aloilla pääsy- ja soveltuvuuskokeeseen.

    Mikäli äidinkielesi on muu kuin suomi, sinut kutsutaan kielitaidon arviointiin. Kielitestin osa-alueet ovat kirjoittaminen, luetun ymmärtäminen, kuullun ymmärtäminen ja puhuminen. Kielitaitotason suositukset ovat tutkintokohtaiset.

    Oppisopimuskoulutus

    Oppisopimuskoulutukseen haet tällä samalla hakulomakkeella.

    Jos et löydä sopivaa tutkintoa koulutustarjonnastamme, voit hakea suorittamaan jonkin muun tutkinnon. Hae suorittamaan jokin muu tutkinto oppisopimuksella.

    Katso lisätietoa hakemisesta.

Lisätiedot

Opetus on maksutonta. Opiskelukustannuksia voi tulla oppikirjoista ja opiskeluvälineistä, työkaluista tai työelämän lupakorteista.

Lisätietoa koulutuksesta

  • Kari Jaana

    kehittäjä

    Toimipaikka

    Liikunta-ala

    Liikunta-ala

  • Haverinen Päivi

    opinto-ohjaaja

    Toimipaikka

    Kasvatus- ja ohjausala

    Liikunta-ala

    Opinto-ohjaus

    Pintakäsittelyala

    Rakennusala

    Kasvatus- ja ohjausala

    Liikunta-ala

    Opinto-ohjaus

    Pintakäsittelyala

    Rakennusala

  • Sirviö Kristina

    opinto-ohjaaja

    Toimipaikka

    Liikunta-ala

    Opinto-ohjaus

    Sosiaali- ja terveysala

    Talotekniikan ala

    Liikunta-ala

    Opinto-ohjaus

    Sosiaali- ja terveysala

    Talotekniikan ala

  • Pakkala-Juntunen Sanna

    opettaja

    Toimipaikka

    Liikunta-ala

    Liikunta-ala

  • Kysy koulutuksesta