Oletko saanut tutkintotodistuksen mutta haluaisit parantaa arvosanojasi sekä samalla parantaa mahdollisuuksiasi jatkokoulutukseen?
Sinulla on mahdollisuus korottaa saamasi ammatillisen perustutkinnon tutkintotodistuksen tutkinnon osien tai yhteisten tutkinnon osien osa-alueiden arvosanoja. Korottaminen on mahdollista silloin, kun alkuperäiset opintosuoritukset on tehty voimassa olevien tai siirtymäajalla olevien tutkinnon perusteiden mukaisesti. Voimassa olevan/siirtymäajalla olevan tutkinnon korotukset huomioidaan ammattikorkeakoulujen todistusvalinnassa. Myös vanhempia todistuksia voi korottaa ja se voi hakutavasta riippuen auttaa jatko-opintoihin pääsyssä. Vanhan todistuksen korottaja saa opintosuoritusotteen suorituksista.
Voit selvittää tutkinnon voimassaolon tai siirtymäajan hakemalla Opintopolusta tutkinnon nimellä. Etsi ammatillisten tutkintojen perusteet Opintopolusta.
Kainuun ammattiopistossa voit korottaa arvosanoja tutkintoihin, joihin Kajaanin kaupungilla on järjestämislupa. Tarkista järjestämisluvan alaiset tutkinnot Oiva -palvelusta. Tarkastamme korotusmahdollisuuden tutkintotodistuksesi perusteella.
Kainuun ammattiopisto veloittaa ensimmäisestä arvosanasta 150 euron suuruisen maksun, seuraavista 100€/arvosana. Maksu on suoritettava aina ennen korotusyritystä.
Arvosanan korottamisesta annetaan uudenlainen todistus 1.7.2023 alkaen. Todistuksesta käy ilmi, mitä tutkintotodistuksen arvosanaa on korotettu, ja mikä on tutkintotodistuksen uusi painotettu keskiarvo korotuksen jälkeen. Yhteisten tutkinnon osien osa-alueiden arvosanat merkitään opintosuoritusotteelle. Opiskelijan aiemmin saamaa tutkintotodistusta ei muuteta arvosanojen korottamisen yhteydessä.
Saat todistuksen suoritetuista tutkinnon osista, kun olet tehnyt kaikki korotukset. Yhteisen tutkinnon osan osa-alueiden suorittamisesta saat lisäksi opintosuoritusotteen. Todistuksella näkyy tutkintotodistuksen uudelleen laskettu keskiarvo korotukset huomioiden ja tiedot siirretään myös Opintopolkuun. Alkuperäistä tutkintotodistusta ei korjata.
Arvosanojen korottajan muistilista
- Varaa arvosanan korottamiseen aikaa vähintään kaksi kuukautta.
- Perehdy ennakkoon sen oppilaitoksen hakuun, johon olet hakeutumassa.
- Tarkista Oiva -palvelusta, onko Kajaanin kaupungilla järjestämislupaa tutkintoon, jonka arvosanaa haluat korottaa.
- Huomioi, että arvosanan korottamiseen ei sisälly tukea, ohjausta tai opetusta. Voit hakeutua myös jatkuvan haun kautta osatutkinnon suorittajaksi, jos tarvitset arvosanoja korottaaksesi myös opetusta ja ohjausta. Tällöin osaamisen hankkiminen ja näyttäminen suunnitellaan henkilökohtaisesti.
- Ota yhteyttä sopiaksesi arvosanan korottamisesta. Yhteydenoton jälkeen saat ohjeet hakulomakkeen täyttämiseen.