Hyppää sisältöön
*

Haemme uutta rehtoria!

Haettavana rehtorin virka Kainuun ammattiopistoon 1.1.2022 alkaen. Virka on toistaiseksi voimassa oleva.

Kainuun ammattiopisto hakee rehtoria, jonka tehtävänä on kehittää oppilaitosta entistä enemmän toiminta-alueensa tulevaisuuden tekijäksi yhdessä henkilöstön, opiskelijoiden, työelämäkumppaneiden sekä muiden vaikuttajien kanssa.

Ammatillisen koulutuksen rahoitus- ja toimintamalli painottaa koulutuksen vaikuttavuutta ja tehokkuutta.  Rehtorin vahvan pedagogisen johtajuuden kautta KAO tulee säilyttämään paikkansa edelläkävijäoppilaitosten joukossa.

Rehtorin viran kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaisesti.

Edellytämme hakijalta

  • monipuolista koulutuksen ja työelämän asiantuntemusta ja kokemusta
  • esimieskokemusta
  • kehittämisosaamista
  • henkilöstö- ja talousjohtamisen taitoja
  • sekä hyvää yhteistyökykyä ja vuorovaikutustaitoja myös kansainvälisesti.

Palkkaus määräytyy OVTES mukaan.

Kajaani

Kajaani on 36 600 asukkaan maakuntakeskus keskellä suuria vesistöjä ja puhdasta luontoa. 370 vuotta täyttäneessä Kainuun pääkaupungissa arki on sujuvaa ja elinkeinoelämä monipuolista. Osaamista löytyy arjen palveluista kansainväliseen huipputasoon. Kajaanin kaupungin 2 000 hengen henkilöstö on osaavaa ja muutosvalmista.

Kajaanin kaupungin ylläpitämä toisen asteen koulutusliikelaitos vastaa ammatillisesta koulutuksesta Kainuussa ja Kuusamossa sekä lukiokoulutuksesta Kajaanissa.

Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitos

Kajaanin kaupungin ylläpitämä toisen asteen koulutusliikelaitos vastaa ammatillisesta koulutuksesta Kainuussa ja Kuusamossa sekä lukiokoulutuksesta Kajaanissa.

Kainuun ammattiopisto on yli 3000 opiskelijan ja 300 työntekijän kehittämismyönteinen monialainen ammatillinen oppilaitos. Toimipaikat sijaitsevat Kainuussa, Kuusamossa ja Vantaalla, mutta toiminta-alueena on koko Suomi. Kainuun ammattiopisto on toimialueellaan innostuksen ja kestävän kehityksen toteuttaja.

Hakeminen

Hakemukset tulee jättää ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa kuntarekry.fi. Kirjalliset hakemukset voi toimittaa osoitteeseen Kajaanin kaupunki, kirjaamo, Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani. Kuoreen merkintä: ”Kainuun ammattiopiston rehtori”.

Tehtävän hakuaika päättyy maanantaina 6.9.2021 klo 12.00.

Virkaan valitun on esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista.

Viran täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Lisätietoja virasta

Aihealueet