Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksen johtokunta on hyväksynyt Kainuun ammattiopiston päivitetyn osaamisen arvioinnin toteuttamissuunnitelman yhteisen osion, joka julkaistaan valtakunnallisessa ePerusteet-palvelussa. Osaamisen arvioinnin toteuttamissuunnitelma on arjen työkalu, jota opettajat, ohjaajat ja työelämän osaamisen arvioijat käyttävät opiskelijan osaamisen arvioinnissa. Julkaisun jälkeen suunnitelma on myös opiskelijoiden ja heidän huoltajiensa saatavilla.
Laki ammatillisesta koulutuksesta (531/2017, 53 §) edellyttää, että jokainen koulutuksen järjestäjä laatii osaamisen arvioinnin toteuttamissuunnitelman tutkinto- tai koulutuskohtaisesti. Toteuttamissuunnitelma sisältää koulutuksen järjestäjän päättämät yleiset osaamisen arvioinnin menettelytavat. Osaamisen arvioinnin toteuttamissuunnitelmalla varmistetaan laadukas arviointi, ja se että kaikki arvioijina toimivat tekevät arviointia yhteisten periaatteiden mukaisesti.
”Hyödynnämme osaamisen arvioinnin toteuttamissuunnitelmaa uusia opettajia perehdyttäessämme. Suunnitelmaan myös palataan vuosittain opettajatiimeissä, jotta toimintatavat säilyvät yhtenäisinä ja huomaamme myös mahdolliset kehittämiskohteet. Myös työpaikkaohjaajat perehdytetään toimimaan arviointitehtävässään yhteisen toteuttamissuunnitelman mukaisesti”, kertoo rehtori Anu Kuosmanen.
Kainuun ammattiopiston osaamisen arvioinnin toteuttamissuunnitelman sisältö rakentuu kolmesta eri kokonaisuudesta.
Yhteisessä osassa ovat kaikille yhteiset henkilökohtaistamiseen, opetukseen sekä arviointiin liittyvät prosessikuvaukset ja niitä täydentävät ohjeet. Yhteinen osa ohjaa ammatillisen koulutuksen lain mukaisesti osaamisen osoittamisen suunnitteluun, arvioinnin toteutukseen ja arvioinnista päättämiseen sekä tiedottamisen vastuisiin.
Toisen kokonaisuuden muodostaa tutkintokohtaiset osaamisen arvioinnin toteuttamissuunnitelmat, joissa määritellään linjaukset ja menettelytavat osaamisen arvioinnin toteuttamiseen, dokumentointiin ja tiedottamiseen.
Kolmannen kokonaisuuden muodostaa perustutkintojen yhteisten ja yhteisten ammatillisten valinnaisten tutkinnon osien osaamisen arvioinnin toteuttamissuunnitelmat. Tutkintokohtaiset täsmennykset kuvataan osana koulutuksen toteuttamissuunnitelmaa.
Osaamisen arvioinnin toteuttamissuunnitelman yhteinen osio julkaistaan valtakunnallisessa ePerusteet-palvelussa.
Tutkintokohtaiset täsmennykset tullaan julkaisemaan koulutuksen toteuttamissuunnitelmissa ePerusteet-palvelussa. Julkaisun jälkeen suunnitelmat ovat opiskelijoiden ja heidän huoltajiensa, työpaikkaohjaajien ja muiden sidosryhmien saatavilla.
Kainuun ammattiopiston ePerusteet-palvelussa julkaistut päivitetyt toteuttamissuunnitelmat.